Hiljaista hyrinää ja riemukasta tyrskettä!

Oi tätä iloa, tätä riemua! Kuopion kesä on ovella ja odotan jo innolla kaikkia ihania kesätapahtumia, iloista torin tunnelmaa ja uudistuneen Kuopion kauppahallin avautumista. Kuopion torin tuntumassa sijaitseva Pikku-Pietarin torikuja-käynti on joka kerta yhtä ihana löytöretki. Joka kerta ylpeänä esittelen Puijon tornista näkyviä huikeita maisemia vierailleni. Jätkänkämpän ilta ja tukkilaisnäytös ovat perinteitä, joita et koe muualla.  Aikaa ja rahaa saan kulutettua ihan mukavasti lukuisissa ihanissa liikkeissä ja ravintoloissa, joita Kuopioon tulee koko ajan lisää.  Joskus on kiva olla turistina omassa kotikaupungissaan, suosittelen kokeilemaan!

Nautin aurinkoisten kesäaamujen Kuopion torin Marttakahvion rennosta tunnelmasta. Kuppi kahvia, turinatuokio tuttujen kanssa ja kiva katsella, kun tori alkaa heräämään.

Mitäpä olisi Kuopio ilman Kallavettä? Nautin istuskella Kuopion Matkustajasatamassa, katsella uljaita valkokylkisiä laivoja, katsella iloisia ihmisiä tai hypätä ”töksfree” risteilylle Kallavedelle, kuten paikalliset tapaa vitsailla. Yksi mukavimmista harrastuksistani on ”Rollitus” eli talkoilla Roll Risteilyllä. Olin viime kesänä 15 kertaa risteilyllä ja nyt laivaharrastukseni on siirtymässä uudelle tasolle, kun aion osallistua kansimieskurssille ja saan ”natsat” paitaani. Kimmeltävä järvi koukuttaa taas!

Minusta, entisestä sohvaperunasta, on kasvanut liikunnasta ja luonnosta nautiskelija.

Nautin lenkkeillä pitkin Väinölänniemeä ja Saaristokatua. Nautin ulkoilla Puijon aarniometsän uumenissa tai Neulaniemen metsämaisemissa. Melomaan ja soutelemaan pääsee kodin vierestä. Sienimetsät ovat kodin nurkalla.  Kuopiossa luonto on lähellä ja siitä saa nauttia joka päivä ilman lisämaksua!

Parasta Kuopiossa on ihmiset. Naapuritkin juttelee ja uskallan mennä lainaamaan vaikkapa sokeria, jos se on sattunut loppumaan.  Kauan ei eksynyt tarvitse seistä kadun kulmassa, kun auttajia on tarjolla.  Minun Kuopioni on viihtyisä kaupunki, mistä löytyy sopivaa, hyvää elämää ja aidot ihmiset.  Välillä elämä on hiljaista hyrinää ja välillä riemukasta tyrskettä.

Otetaan kesä vastaan ja hymyillään, ihan kaikille!

Pohjois-Savon markkinointiohjelman projektisihteeri.
Syntynyt Polvijärvellä, Pohjois-Karjalassa.

Elinvoimaa pienistä ja arkisista asioista

Ei tullut minusta helsinkiläistä, ei kaupunkilaista eikä edes lähiöläistä. Koko ikäni olin kuuluttanut kaikille kuunteleville korville, että kirkonkylässä en ainakaan ikinä halua asua ja täällä minä nyt olen asunut Lapinlahden taajamassa kohta 16 vuotta eli pitempään ja tiiviimmin kuin missään muussa paikassa tähänastisen elämäni aikana. Enkä vielä ole katunut kertaakaan tänne muuttoani!

Olen kotoisin Maaningalta ja maatilan tyttö. Koulutie vei Kuopioon oppikouluun jo 11-vuotiaana ja samaa tietä Linnanpellon lukioon. Siitä sitten edelleen Helsinkiin opiskelemaan, ensin asumaan Kallion nurkille ja lasten synnyttyä Pihlajistoon lähiöön. Kaiken kaikkiaan asuimme Helsingissä 16 vuotta. Hyvähän sielläkin oli olla ja elellä, mutta meille maalaisille ei tuntunut oikein löytyvän paikkaa, johon juurensa upottaa ja kesäisin pakkasimme lapset, kimpsut ja kampsut sekä kissan autoon lähes joka perjantai, talvella matkaa synnyinseudulle ajettiin harvemmin -  kerran, pari kuukaudessa. Pikkuhiljaa mielessämme alkoi itää ihmetys siitä, mikä tämä tämmöinen paikka on, josta tehdään suoranainen joukkopako joka viikonlopuksi, pitemmistä juhlapyhistä puhumattakaan, ja miksi mekin olemme osallisena tässä riennossa. Tämä mietintä johti päätökseen ryhtyä etsimään töitä noin 100 km:n säteellä Kuopiosta. Ensin löytyi isännälle työpaikka Iisalmesta ja päätimme muuttaa Lapinlahdelle, joka on lähempänä molempien kotipaikkoja, koska oletettavasti siihen suuntaan liikenne kuitenkin tulisi ohjautumaan.

Lapinlahti osoittautui oivaksi valinnaksi. Yhteisöön oli helppo päästä sisään, tunsi itsensä tervetulleeksi. Tekemistä löytyy enemmän kuin ehtii osallisena olla, vaikka aikaa ei kulukaan kassajonossa, ostoskeskuksissa tai kehän ruuhkissa seisoskellessa. Monta vuotta osasimme päivittäin olla onnellisia tästä arkielämän helppoudesta ja joustavuudesta, nyt sen muistaa vähän harvemmin. Työmatka on muutaman minuutin mittainen, ei tarvitse vahtia pysäköintimittaria, etsiä parkkipaikkaa, ei jonottaa kaupassa tai kantaa ostoksia puolta kilometriä päästäkseen autolle, kaikki on jotenkin niin lähellä ja sitä kallisarvoista aikaa ja hermoja säästyy. Jos haluaa ihmisvilinään ja ostoshurmion pyörteisiin, niin Kuopio ja Iisalmi ovat kätevästi saavutettavissa ja lentokenttäkin reilun puolen tunnin päässä.

Harrastustoimintaa on niin lapsille kuin aikuisillekin, ja kursseille ja harrasteisiin pääsee jonottamatta ja vieläpä kohtuullisella hinnalla. Itse voi jopa esittää toiveita kansalaisopiston yleisöluentojen aiheista, ja joskus ne ovat toteutuneetkin! Kun näitä asioita tarkemmin miettii, tulee yhä vakuuttuneemmaksi siitä, että täällä tavallisessa arjessa voi olla aikamoista luksusta, jota ei kaikkialla saa edes rahalla: satoisat metsät ja kalaisat vedet, tilaa olla ja hengittää, nauttia hiljaisuudesta, puhtaat hanget, taidemuseon näyttelyt kävelymatkan päässä, samoin pappilan konsertit ja näytelmät, mahdollisuus osallistua ja vaikuttaa, yhteisöllisyyttä ja sitä kautta myös turvallisuutta.

Lapsille tämä on ollut oivallinen kasvuympäristö. Molemmat tyttäret ovat oppineet arvostamaan elämän perusasioita, löytäneet itsestään luovuutta ja vahvuutta, luottamaan itseensä. Ja molemmat ovat myös lähteneet opintojen perässä edemmäksi, toinen Helsinkiin ja toinen Tanskaan. Toivottavasti tästä maakunnasta löytyy jossain vaiheessa töitä molemmille, jos mieli halajaa kotiseudulle. On tästä maakunnasta ennenkin osattu lähteä maailmaa katsomaan: isoisäni kävi ensin viiden vuoden työkeikalla Kanadassa ja sen jälkeen vielä katsomassa oloja Vladivostokissa, mutta morsian ja Pohjois-Savo vetivät kuitenkin hänet takaisin kotiseudulle.

On hyvä käydä katsomassa elämää myös muissa ympyröissä – se saattaa auttaa asettamaan arvostamiaan asioita oikeaan järjestykseen. Nautitaan keväisestä auringosta ja opitaan antamaan arvoa lähellä oleville hyville asioille ja läheisillemme!

Kirsti Tiirikainen

kulttuurikoordinaattori

Lapinlahden kunta

Kolme kertaa ”Kyllä” Kuopiolle

Liki kaksitoista vuotta sitten ihmettelimme mieheni kanssa Kajaanin asuntomessuilla suunnitelmaa Kuopion Saaristokaupungin rakentamisesta. Leikkimielisesti totesimme, että tuonnehan me muutamme. Siellä vesistön ja ulkoilureittien äärellä, lähellä palveluja olisi ihanteellinen ympäristö asua. Keskustaankin pääsisi nopeasti maisemaltaan huikeaa Saaristokatua pitkin.

Muuttokuorma tulikin lastattua ja purettua useampaan kertaan, kun elämän tarjoamat mahdollisuudet kuljettivat meitä kaupungista toiseen. Kuopion kehittymistä seurasin kiinnostuneena, vaikkakin satojen kilometrien päästä. Kuopiossa käydessä ohjelmaan kuului aina ajelukierros rakenteilla olevassa Saaristokaupungissa. Vakioreitti kulki Savilahdentietä pitkin keskustaan, sillä matkalla näki mitä uutta Tiedepuiston alueella on tapahtunut.

Viime syksynä teimme päätöksen paluumuutosta Kuopioon. Pian muuttokuormaa purettiin uudessa kodissa Saaristokaupungissa.

Asun nyt kolmannen kerran Kuopiossa. Tällä kertaa olen tullut jäädäkseni, toivon niin.

Paluumme herätti lähipiirissä monenlaisia reaktioita. Ihmetystä, haikeutta, iloa, ihailuakin. Moni toisella puolella Suomea asuva myönsi, että ovathan ihmiset Savossa mukavia, että helppo sinne on mennä. Toisaalta epäiltiin mahtaako siellä olla töitä, ja jos onkin, niin millaisia.

Kuopio otti avosylin vastaan tälläkin kertaa. Kaikkialla toivotettiin tervetulleeksi, lasten koulu- ja päivähoitoasiat järjestyivät. Varsin pian totesin, että ihmiset ovat juuri niin välittömiä kuin muistelin. Ei ole lainkaan tavatonta jutustella bussia odotellessa tuntemattoman kanssa.

Tämän puolen vuoden aikana olen tutustunut useisiin paluumuuttajiin, jotka ovat palanneet Kuopioon elämänlaadun vuoksi, ja töiden löydyttyä. Merkittävä osaamiskeskittymä on Kuopion Tiedepuisto, jota kutsutaan myös Kampukseksi. Lähivuosina se kasvaa kolmenkymmenen tuhannen työntekijän, opiskelijan ja asukkaan alueeksi. Aidosti uskon, että Kuopiossa on tulevaisuudessakin monipuolisesti mahdollisuuksia eri alojen ammattilaisille.





Johanna Eronen

         -   Tiedottaja, Kuopio Innovation

         -   Syntyjään nurmeslainen

         -   Kolmen lapsen äiti

            -   Asuu Kuopiossa nyt kolmatta kertaa

Arjen luksusta

Työpäivä venähti seitsemään. Hyppään autoon ja ajan kotiin ehtiäkseni hiihtämään. Laitan saunan lämpiämään ja  puoli kahdeksalta olen jo Puijon laduilla. Päässä pyörii vielä työasiat mutta hiljalleen alan rentoutumaan. Katselen lumipeitteisiä puita ja kuuntelen hiljaisuutta. Ylämäet pitää luistella tosissaan mutta alamäessä hengitän syvään metsän tuoksua ja keskityn rauhoittumaan. Mietin osaammeko arvostaa tarpeeksi puhdasta luontoamme ja sitä valtaisaa tilaa, missä voimme vapaasti liikkua ja harrastaa. 

Elämässä on vain vähän suuria juhlahetkiä, siksi järjestän itselleni paljon pieniä juhlahetkiä ja nautin niistä. Tämän illan kohokohta  on madekeitto saunan jälkeen. Kävin eilen pilkillä. Tänään saan lähiruokaa, joka pärjää mille tahansa huippuravintoloiden makuelämyksille.

Arja Soramäki

Pankinjohtaja

Muuttanut Kuopioon 2006

Tärkeitä asioita: ystävät, luonto, liikkuminen, musiikki, kirjat

Kuopioon kiinni kasvanut

Kävin tunnusteluretkellä Kuopiossa  ollessani ala-asteen neljännellä luokalla. Tämä retki jätti jo silloin jäljen sydämeeni, sillä muistan kuinka vierailimme Puijon tornissa. Se oli upea kokemus 10-vuotiaalle. Kävimme myös Niiralassa ihastelemassa jäähallin vieressä olevaa uimahallia, jonka pitkät uimaradat näyttivät upeilta. Tärkein kohtaaminen oli kuitenkin Kuopion torilla, sillä siellä kysyin eräältä kuopiolaiselta missä KalPan toimisto sijaitsi. Olin luvannut pikkuveljelleni, että tuon hänelle tuliaisena KalPan avaimenperän ja onnekseni sain tuliaiseni Kuopiosta ostettua.

Yläaste- ja lukioaikaan vierailin Kuopiossa pelireissuilla ja kaverin luona. Jäähalli oli hieno, ja oli mieletön juttu päästä itsekin pelaamaan oikeassa liigahallissa, vaikka taisimme kyllä pölähtää KalPalle reippain numeroin. Syyslomavierailullani eksyimme kaverini kanssa useamman kerran Carlsonille ja Kuopion keskusta tuntui kovin isolta.

Myöhemmin tuntui luontevalta tulla Kuopioon opiskelemaan: kaupunki oli tuttu ja jo silloin täällä oli paljon kavereita. Asuin Kuopaksen opiskelija-asunnossa Haapaniemellä ja tunsin olevani etuoikeutettu, koska pystyin ihailemaan järvimaisemia omista ikkunoistani. Koulukin oli kiinnostava ja sain opiskeltua kansainvälisen tutkinnon. Mikä parasta, sain opiskeluajoilta myös upeita ystäviä, jotka ovat säilyneet elämässäni tähänkin päivään asti.

Valmistumiseni jälkeen työpaikka löytyi Kuopiosta KalPan toimistolta, joka sijaitsi tuolloin Kirjastokadulla. Työmatkani oli maailman paras: muutama minuutti kävellen Kuopion torin läpi ja olin jo töissä. Aamuisin torimyyjät tervehtivät minua: Huomenta KalPa! Tiesin, että tämä oli työ, jota tehdään ylpeydellä - ja kilpisydämellä.

Kuva: KalPa/Atte Rissanen Photography

Vuodet vierivät ja asetuin pysyvästi Kuopioon. KalPan toiminta kasvoi huimaa vauhtia ja mestisjoukkueesta oli tullut paitsi liigaseura myös eurooppalainen jääkiekkoseura. Matkalla on ollut hienoja hetkiä koko KalPa-perheelle ja olen varma, että niitä elämyksiä tarjoamme savolaisille vielä lisää.

Elämyksiä minulle tarjoaa jääkiekon ohella myös Kuopion luonto: lenkkeilen rantoja pitkin tai heitän viikonloppuna pidemmän lenkin Saaristokaupungin kautta. Juoksen Puijon portaita ja treenaan kuntosalilla leppoisien ja tuttujen savolaisten kanssa. Olen aktiivinen ja tyytyväinen kaupunkilainen: osallistun erilaisiin tapahtumiin, nautin kulttuurista, stand upista, viinijuhlista tai ihanista ravintolaelämyksistä ja osa palkastani ohjautuu suoraan Matkukseen. Asun nytkin järven rannalla ja ihailen kaunista Kallavettä joka päivä - sekä haaveilen omasta veneestä.

Olen onnellinen, koska tämä on todellinen, elämänmittainen rakkaustarina.

Paula Seppänen
- Markkinointipäällikkö, KalPa Hockey Oy
- Muuttanut Kuopioon vuonna 2000
- Vapaa-ajan täyttävät urheilu ja naatiskelu

Ajankuvia ja tunnelmia

Kuopio on minulle tuttu kaupunki jo lapsuudesta. Vanhempien kanssa poikkesimme sukulaisten luona Kuopiossa useita kertoja vuodessa. Näillä reissuilla tulivat myös torin ympäristö ja sen kaupat tutuiksi. Muutamia vuosia myöhemmin jalkapallo vei mukanaan. Kuopiossa pelasimme junioripelejä ja -turnauksia. Nämä olivat ensimmäisiä kosketuksia nykyiseen kotikaupunkiini. Mieleen jäivät vilkas torielämä, lihapiirakat, puheliaat ihmiset ja välitön tunnelma.

Nyt olen asunut Kuopiossa yhtäjaksoisesti jo parikymmentä vuotta. Ennen Kuopioon juurtumista olen kiertänyt eri paikkakunnilla ja aina välillä palannut Kuopioon. Lähtemisiä ja palaamisia on kertynyt aika monia.

Vuosien varrella Kuopio on näyttäytynyt eri tavalla. Nuoren pojan silmissä välittyi synnyinkaupunkia isomman kaupungin kiehtova elämänmeno. Kajaani oli pieni kaupunki Kuopion rinnalla. Lukiovuosina koin Kuopion virkeänä kulttuurikaupunkina. Myös kaupungin perinteikkäät jalkapalloseurat olivat vahvasti kuvassa mukana.

Tähän väliin tuli lähes kymmenen vuoden tauko. Kun opiskeluvuosien jälkeen palasin Kuopioon, kaupunki tuntui tutulta, mutta myös jotenkin uudelta. Silloin välittyi tekemisen meininki: kaupunki vahvisti asemaansa Savon veturina ja valtakunnallisestikin. Kuopio oli myös terveys- ja ympäristöosaamisestaan tunnettu korkeakoulukaupunki.

Kuopiossa arvostan erityisesti luonnon läheisyyttä, lyhyitä välimatkoja, mutkatonta ja välitöntä ilmapiiriä. Todellakin, täällä on kaikkea mitä tarvitsen ja hyvät puitteet, joista saa laatua elämään.

Kuopio elää perinteistään. Lähtemättömästi on jäänyt mieleen Esa Pakarisen tulkitsema ajankuva ”Kuopion torilla” jo viidenkymmenen vuoden takaa. Se välittää ajankuvaa ja tunnelmaa 60-luvun lopun Kuopiosta, jotain sellaista mitä olen itsekin kokenut vuosia myöhemmin.

Ennen tämän blogin kirjoittamista hain YouTubesta Kuopio-aiheisia biisejä. Muutama löytyi: Juice Leskisen Kuopio tanssii ja soi, Kauko Röyhkän Kuopio. Yhä useammin tuli vastaan juuri Pakarisen ”Kuopio torilla” eri versioina. Totta on, että onhan se hieman huvittava, mutta jotenkin niin aito. Millainen mahtaisi olla Kuopion torin päivitetty kuvaus, ja onkohan sellaista tehty?

Petri Hynynen

• Syntynyt Kajaanissa
• Asunut Kuopiossa useita kertoja, nyt lähes 20 vuotta yhtäjaksoisesti
• Harrastuksina musiikki, kirjallisuus, elokuvat, kuvataiteet ja kuntoliikunta
• Viestintäpäällikkö, Itä-Suomen yliopisto

Lähtemättömyyden helppous

Monet juhannukset on tullut seistyä nelostien ruuhkissa Mäntsälän kohdilla muutaman muun pohjoiseen pyrkijän seurassa mielien mökille Pohjois-Savoon. Kesän loputtua olemme aina pakanneet lapset ja koirat autoon, ja kääntäneet auton nokan Suonenjoelta kohti pääkaupunkiseutua. Lapset ovat itkeneet takapenkillä ja itselläkin ovat silmäkulmat kostuneet, kun auton takaikkunasta heitimme hyvästejä kesäiselle paratiisillemme. Monta kertaa suunniteltiin, että tämä kesä on viimeinen, kun etelään takaisin lähdemme.

Viime kesän lähtö olikin sitten viimeinen, vaikka sitä silloin emme vielä tienneetkään. Perheemme muutti Kuopioon. Minä palasin synnyinseudulleni, mies ja lapset hyppäsivät ”tuntemattomaan”.

Ensimmäisenä iltana Puijon tornin loistaessa pimeää syystaivasta vasten ja valojen heijastuessa Kallaveden pinnasta, lapset tanssivat uuden kotimme pihalla: ”Me ollaan savolaisia, me ollaan savolaisia”. Tunsin äitinä tehneeni oikean valinnan. Vaikka muuttaminen ympäri Suomea onkin itselleni ollut tuttua jo lapsuudestani, muutto Pohjois-Savoon oli koko ikänsä pääkaupunkiseudulla asuneelle miehelleni ja lapsilleni iso muutos. Etelään jääneet ystäväni kyseenalaistivat suunnitelmiamme pitkään. Yleisimmät kommentit liittyivätkin Kuopion alueen ”kaukaisuuteen kaikesta” tai ”siihen, ettei täällä ole mitään”.

Vantaalla asuessamme työmatkaa taitoin Kehä ykkösellä aamuin illoin puolesta tunnista tuntiin. Tai silloin, arviolta kaksi kertaa viikossa, kun jotkut olivat ottaneet hellän peltisen kosketuksen toisiinsa, hyvällä tuurilla edes yksi ajokaista käytössä, Mestarintunneli suljettu tai ajaminen vain joillekin kuskeille liian vaikeaa, työmatkaan saattoi mennä parikin tuntia. Jos jotain nuo ruuhkat opettivat, niin sen, että wc:ssä kannattaa käydä aina ennen lähtöä!

Vaikka asuimmekin yhdellä pääkaupunkiseudun ihanimmista asuinalueista, hyvien ulkoilumaastojen läheisyydessä ja kaikkien tarvittavien palveluiden läheisyydessä, joka paikkaan mentiin autolla. Kun koiria halusi juoksuttaa metsässä, piti pakata auto ja lähteä. Kun halusi kesällä uimaan järvelle tai talvella meren jäälle hiihtämään, piti ottaa auto. Lähtemisiin oli aina varattava oma aikansa.

Nyt muutaman kuukauden Pohjois-Savossa asuneena, minä olen meistä töissä se, joka ensimmäisenä on lähdössä sovittuihin tapaamisiin.  Ja aina kollegojen mielestä liian aikaisin. Minua edelleen naurattaa ajatus, kun lounaalle lähdettäessä ravintola on ”kyllä aika kaukana”. Todellisuudessa parin korttelin päässä. Kaupungissa on kaikki saavutettavissa kävellen.

Aamuisin edelleen kiljun vauhtia lapsiini kellon lähestyessä kahdeksaa. Tiputan pojan koulun pihaan ja tyttären tarhaan ja huomaan istuvani työpöytäni ääressä jo kahdeksalta! Vaikka asuin 45 min päässä Helsingin keskustasta, olen samassa ajassa täällä asuessani käynyt siellä useammin kuin Vantaalla ollessamme. Eikä aikaakaan ole mennyt paljoa enempää.

Itseoikeutetuksi tunsin itseni, kun kotipihalta kävelin koirien kanssa jäälle. Tai, kun suuren kalansaaliin toivossa, kävelimme toiselle puolelle pilkkimään. Saalis oli huono, mutta siitä kuulleet ennen kohtaamattomat naapurimme, tulivat oven taakse kartan kanssa näyttämään parhaat kalapaikat. Tai, kun lasten kanssa töiden jälkeen laitamme kotipihalla sukset jalkaan ja hiihdämme muutaman metrin lanatulle ladulle. Tai, kun lähiapteekin apteekkari on hankkinut vain tytärtäni varten varastoonsa tiettyä lääkettä. Tai, kun lähileipomosta aamuisin voi hakea höyryävän leivän.

Seisahduin huomaamaan, että elämästä ehtii nauttimaan. Ei tarvitse joka paikkaan erikseen lähteä. Lähtemättömyys on tullut jäädäkseen!

Kaisu ja rwu Finnrott's Odysseus

Kaisu Tolvanen 

• syntyjään siilinjärveläinen
• insinööri ja viittä vaille valmis muotoilija 
• koiraharrastaja